Eihän runoja julkaista sen takia, että ne menisivät kaupaksi. Eivät runot mene koskaan kaupaksi. Unohdetaan nyt Heli Laaksoset ja Tommy Tabermanit, sillä he ovat poikkeuksia. Runoilijoiksi tullaan ryhmien ja piirien kautta. Täytyy liittyä johonkin porukkaan: Nuoren voiman liitto, Nihil Interit, Sanataiteen yhdistys yms. Täytyy olla aktiivinen siellä, osallistua työpajoihin ym. rientoihin. Täytyy vakuuttaa runouden portinvartijat halusta tulla runoilijaksi. Ei runoilijoiksi "pääse" pääsääntöisesti ne jotka ovat lahjakkaimpia, vaan ne jotka eniten haluavat runoilijoiksi. Runoilijan lahjakkuus kehittyy "runoillessa". Ei runoilijoiden tarvitse välttämättä olla julkisuudessa näkyviä, mutta pitää näkyä niille runouden portinvartijoille. Aleksis Kivestä lähtien on runoilija joutunut taistelemaan asemansa puolesta. Monet ovat menettäneet järkensä ja henkensä. Sitä tapahtuu tänä päivänäkin. Ei saa masentua, eikä laiskotella. Pitää painaa vaan herkeämättä ja panostaa laajalla rintamalla, ts. pitäisi.

Kyllähän kustantajat yleensä ovat asiantuntijoita. Kaikki kirjailijat varmaan joutuvat tekstejään editoimaan koko ajan. Harvat hyväksytään sellaisenaan ihan noin vain. Kyllä proosarunotkin tunnetaan kustantamoissa. Viime aikoina niitä on julkaistu paljon. Tarjontaa on kuitenkin tuhat käsikirjoitusta ja yksi julkaistaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kirjoittajan asema on toivoton, jos julkisuuteen haluaa. Kirjailijoidenkin asema on toivoton. Kirjoittamisella ei elä ja vanhuuden päiviä on turvaamassa olematon eläke. Mainetta ja kunniaakaan ei saa kovin paljon ja sekin on katoavaista. Näin Hannu Salaman sunnuntaina metrossa. Taisin olla ainoa, joka hänet tunnisti.

Yleensä se on niin, että ei onnistu runo, jos siihen pyrkii väkisin tunkemaan jotain yhteiskuntakritiikkiä. Jos sellaista runossa on, se tulee yleensä itsestään sivutuotteena. Runo tehdään tunnelmista ja tunteista niin kuin muukin taide, siihen vain käytetään värien, muotojen, äänien tai sävelien asemasta sanoja. Kritiikkiin voi sopia paremmin esimerkiksi yleisönosaston kirjoitus.

Ne vanhat runot, jotka ovat jääneet elämään, ovat enemmän rakentavia, kuin repiviä tai niissä on jotain kiehtovaa. Muutetaanko runoilla maailmaa, siinäpä kysymys. Poikkeuksia on aina. Ne eivät tietenkään ole mitään yleispäteviä esimerkkejä, vaikka joskus halutaan niin väittää, esim. silloin kun tärkeintä on oman näkemyksen esiintuominen hinnalla milloin hyvänsä.

Onko malttia odottaa niin kauan että hedelmät kypsyy. Ennen vanhaan talviomenat kypsyivät talven vintin lattialla ja keväällä olivat syömäkelpoisia. Runot ovat kuin talviomenia, mutta ne joskus kypsyvät vielä hyvin paljon hitaammin kuin omenat, joskus jopa kymmeniä talvia.

Ei kannata sekoittaa lajityyppejä, jos ei siihen ole todella hyvää syytä.